Vuoden Puuteollisuusyritys

Hollolan Viilu ja Laminaatti Oy on Vuoden Puuteollisuusyritys 2018

Hollolan Viilu ja Laminaatti on vuonna 1994 perustettu perheyritys, jota johtaa alusta lähtien mukana ollut Janne Kuokkanen - yrittäjä jo verenperintönä. HVL:n taustalla on vahvaa puusepänosaamista ja perinteitä jo kolmessa polvessa, kun sekä Janne että hänen isänsä ja isoisänsä olivat puuseppiä.

Yhtiön tuotantotilat sijaitsevat Päijät-Hämeessä Hollolassa kahdessa kiinteistössä, jossa työskentelee viisitoista työntekijää.

HVL:n viiluja ja laminaatteja käytetään esimerkiksi kaluste- ja puusepänteollisuuden monipuolisten ja vaativien tuotteiden viiluttamisessa ja laminoinnissa. Ovitehtaat käyttävät HVL:n tuotteita niin vakio- kuin räätälöityjen käyntiovien valmistuksessa. Myös erikoiskalustepuusepät sekä seinä- ja kattolevyjen valmistajat käyttävät HVL:n tuotteita normaalien ja paloluokiteltujen seinien ja siirrettävien seinäkkeiden valmistuksessa. Useiden risteilyalusten ja veneiden sisustuksessa on käytetty näyttävästi HVL:n viiluja ja laminaatteja. Myös muiden kulkuneuvojen, kuten ambulanssien, junien ja raitiovaunujen valmistajat luottavat HVL:n tuotteisiin. Lisäksi yhtiön tuotteita hyödyntävät keittiövalmistajat, myymäläkalusteiden valmistajat ja projektikalustajat.
HVL toimii pääasiassa Suomen markkinoilla, mutta vientiä ja yhteistyöprojekteja on ollut myös mm. Virossa ja Norjassa. Lisäksi yhtiön viilupintoja on nähtävissä asiakkaiden tuotteissa ympäri maailman.

 Jukka Vuoriheimo, Janne Kuokkanen ja Janne Liias
Kuvassa: toimitusjohtaja Jukka Vuoriheimo, yrittäjä Janne Kuokkanen ja Janne Liias.

Nivalalainen Hatrick Oy on Vuoden Puuteollisuusyritys 2017

Nivalassa toimiva, johdon ja avainhenkilöiden omistama Hatrick Oy on valittu 2017 Vuoden Puuteollisuusyritykseksi.

Hatrick Oy valmistaa palo-, röntgen- ja ääneneristysikkunoita. Hatrick on perustettu vuonna 1985. Työntekijöitä on kaikkiaan 12 alan ammattilaista.

Hatrick Oy:n asiakaskunta koostuu rakennusliikkeistä ja ikkunatehtaista. Yrityksen liikevaihdosta n. 90 % kertyy kotimaasta. Hatrickin liikevaihto on noin 2,9 miljoonaa euroa ja liikevoittomarginaali noin 16 %.

”Tämä on hieno tunnustus Hatrickille ja osoitus onnistumisesta alallamme. Haluankin kiittää avainhenkilötiimiämme, työntekijöitämme ja PTY:n valintaraatia tästä huomionosoituksesta”, toteaa toimitusjohtaja Sakari Niemelä.

Hatrick Oy:n henkilökunta
Kuvassa: Hatrick Oy:n henkilökunta. Taulua pitävät teknologiapäällikkö Tero Niemi ja toimitusjohtaja Sakari. Niemelä. Taulun takana Pohjois-Suomen myyntipääliikkö Kimmo Perkkiö ja tuotantojohtaja Jukka Kiviniemi.

 

Vuoden Puuteollisuusyritys on valittu vuodesta 1999 saakka. Tästä pääset katsomaan ketkä ovat palkittuja.