HILMA on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä maksuton, sähköinen ilmoituskanava, jossa hankintayksiköt ilmoittavat julkisista hankinnoistaan. Yritykset puolestaan saavat HILMAsta reaaliaikaista tietoa käynnissä olevista hankintamenettelyistä ja ennakkotietoa tulevista hankinnoista.
Puu- ja erityisalojen liitto, käyttönimeltään Puuliitto, on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö.
Hankeen avulla haluamme kannustaa meriteollisuuden uusia ja vanhoja sisustusvarusteluyrityksiä kehittämään tehokkaampia toimintamalleja ja yhteistoimintaa meriklusterin yritysten kanssa. Kohderyhmä koostuu muunmuassa kalustealalla ja sen tukitoimialoilla toimivista yrityksistä. Tavoitteen osana muodostetaan pilottiryhmä, jonka avulla toimintamalleja ja tiedonvaihtoa kehitetään.
PTY:n kauppiaspäivät
PTY järjestää huonekalukaupan kauppiaspäivät Lahden Messukeskuksessa. Paikalle on ilmoittaunut yli 40 yritystä. Tapahtuma on yksityistilaisuus. Näytteilleasettajat linkin takaa. Hk -jaoston sivu16.03.12 - 18.03.12
PTY:n 65:s vuosikokous
Tänä vuonna vuosikokous järjestetään Seinäjoella. Tervetuloa mukaan! 04.05.12 - 04.05.12
Puuteollisuusyrittäjät ry
Mannerheimintie76 A, 5 krs. / PL 150
00251 Helsinki
Puh: 010 219 2701
Fax: 09 - 622 5126
E-mail: etunimi.sukunimi (ät) puuteollisuusyrittajat.fi