Banner

Puuteollisuusyrittäjät ry on ottanut aktiivisen roolin huonekalu-, puusepän- ja rakennuspuusepänteollisuuden kehittämiseksi

Kesäkuussa 2009 luovutimme Työ- ja elinkeinoministeriölle ministeri Mauri Pekkarille oman kehitysohjelmamme alan kehittämiseksi. "Hankkeet" -linkin takaa löytyy esimerkkejä kehitystoiminnastamme. Kehitystoimet tekee Puuteollisuusyrittjät ry:n 100 %:sesti omistama Puuteollisuusyrittäjät PTY Palvelut Oy.

Kehittämishankkeiden tarkoitus on kasvattaa huonekalu- ja puusepänteollisuuden yritysten kansainvälistä kilpailukykyä asiakaslähtöisellä kehittämisellä. Se on samalla huonekalu- ja puusepänteollisuuden osio puutuotetoimialaryhmän kilpailukykyohjelmaan. Perustan hankkeelle antavat yhteensä 600 jäsenyritystämme, heidän 600 miljoonan €:n liikevaihto sekä 6000 henkilön työllistäminen yhdessä ammattitaitoisten yhteistyökumppaniensa kanssa. Olemme yhdessä jäsenyritystemme kanssa todenneet alamme suurimmiksi haasteiksi liiketoimintakonseptien uusimisen ja viennin kehittämisen. Kehittyäkseen ala tarvitsee niihin tehtäviin valtakunnallisen koordinaattorin ja ”veturin”. Sitä ei luontaisesti teknologiateollisuuden tapaan löydy yrityksistä, joten jäsenyritykset ovat edellyttäneet Puuteollisuusyrittäjät ry:n (PTY:n) ottavan tämän roolin. Myös PTY haluaa ottaa valtakunnallisen vastuun huonekalu- ja puusepänalan kehittämisestä.

Lisätietoja hankkeistamme antavat PTY Palveluiden toimitusjohtaja Tapani Tuohiniemi ja jaostoasiamies Janne Liias.

Kirjaudu jäsenten extranettiin

Tunnus

Salasana


Uusi käyttäjä?
Rekisteröidy
Salasana unohtunut?